Avalon

Avalon

Avalon kolikkopeli on ollut kasinopelimarkkinoilla jo yli kymmenen vuotta, ja sen menestystarina inspiroi Microgaming pelivalmistajaa luomaan pelistä myös kakkososan, Avalon II. Alkuperäinen Avalon on kuitenkin edeltäjänsä ohella edelleen kasinopelaajia kiehtova slotti, joka viehättää niin mystisellä tunnelmallaan, kuin yksinkertaisilla, mutta voittoisilla, bonusominaisuuksillaan.

Avalon videokolikkopeli

Avalon videokolikkopeli on Microgaming pelivalmistajan jo vuosituhannen alkuvuosina julkaisema slotti. Avalon oli heti julkaistuaan todellinen hitti, sillä peli ei noudattanut aikansa kolikkopelien tavanomaista teemaa vaan toi verkossa tarjolla olevien kolikkopelien käsitteeseen uudenlaisen merkityksen. Huolimatta kymmenen vuoden iästään Avalon peli ei muistuta pelisymboleiltaan tai teemaltaan aikansa hedelmäpelimäisiä slotteja, vaan se on saanut inspiraationsa kuningas Arthurin tarinastakin tutusta Avalon saaresta, ja siihen yhdistetyistä mystisistä asioista. Avalon videokolikkopeli oli teemaltaan ja grafiikoiltaan aikaansa nähden erikoinen, mutta perusominaisuuksiltaan, sillä oli, ja on, nähtävissä perinteiset kolikkopelien piirteet kuten viisi rullaa, kolme riviä sekä tietenkin esimerkiksi automaattipelin mahdollisuus.

Avalon pelin säännöt & bonusominaisuudet

Avalon on videokolikkopeli, joka on graafikoidensa puolesta julkaisunsa aikoihin vuosituhannen alussa ollut erikoisuus. Avalon on säännöiltään ja pelattavuudeltaan kuitenkin hyvin tavallinen kolikkopeli, jonka ymmärtäminen on heti ensimmäisestä pelikerrasta lähtien helppoa. Avalon peliin voi itse vaikuttaa päättämällä kierrosten määrät ja pelattavat linjat, eivätkä sen bonusominaisuudetkaan ole liian monimutkaiset.

Pelin säännöt

Avalon on viiden, kolmen rivin, rullan kolikkopeli, jossa voittaa voi 20 voittolinjalla. Avalon peli voi alkaa, kun pelaaja on päättänyt omalle budjetilleen sopivat panokset ja mahdollisesti myös haluamansa automaattikierrosten määrät. Avalon pelissä pelaajat saavat päättää itselleen sopivimman pelityylin kahdesta vaihtoehdosta; tavallinen tai ekspertti. Tavallisessa pelitilassa pelaajat voivat valita

  • pelilinjat 1-20,
  • kolikot 1-10, ja
  • kolikon arvon väliltä 0,02-0,50 euroa.

Avalon pelissä ekspertti tilan valitessaan pelaajalle ilmestyy mahdollisuus vaikuttaa myös kierrosten määrään. Ekspertti tilassa pelaajan ei tarvitse pyöräytellä pelikierroksia yksitellen, vaan vaihtoehtoisesti valinnanvaraa on viidestä viiteensataan automaattipyöräytykseen. Pelissä pelisymboleina pyörivät Kuningas Arthur- ja Avalon saari -teemaan sopivasti esimerkiksi Graalin malja, sekä kuninkaan kruunu, mutta myös kolikkopeleille perinteisesti pelikorteista tutut 10, J, Q, K ja A.

Bonusominaisuudet

Avalon pelissä tavallisten pelisymboleiden lisäksi on olemassa erikoissymboleita, jotka voivat tuoda tullessaan erilaisia bonusominaisuuksia. Myös Avalon pelin bonusominaisuudet ovat hyvin tyypillisiä kolikkopelien erityistoimintoja, sillä bonusominaisuuksiin lukeutuvat

  • tuplaus,
  • erilaiset Wildit, sekä
  • tietenkin ilmaiskierrokset.

Tuplaus ominaisuus on ollut hyvin suosittu kolikkopeleissä jo kauan aikaa, sillä tämän toiminnon avulla muuten helpot slotit voivat muuttua hyvinkin jännittäväksi. Tuplaus toiminto ilmestyy Avalon pelissä, kun pelikierros on ollut pelaajalle voittoisa. Pelaaja voi päättää, onko hän tyytyväinen saamaansa voittoon, vai haluaako hän yrittää voiton tuplausta. Jos pelaaja päättää yrittää tuplata voittonsa, ilmestyy ruudulle hyvin perinteinen näkymä, jossa pelaaja saa arvata piilotetun pelikortin värin tai maan. Jos pelaaja päättää arvata kortin värin, saa hän voittonsa tuplana, jos taas pelaaja tuntee olonsa vieläkin onnekkaammaksi, voi hän arvata kortin maata. Pelikortin maan oikein arvatessaan, pelaajalla on todella syytä hymyyn, sillä voiton saa tällöin nelinkertaisena!

Ilmaiskierroksia Avalon slotissa jaossa on, kun pelin scatter symboleita ilmestyy yhdellä pelikierroksella vähintään kolme kappaletta. Ilmaiskierroksia slotissa voi scatter symboleiden ilmestyttyä saada 12 kappaletta ja Scatter symbolina Avalon pelissä on teemaan sopivasti Järven neito. Ilmaiskierroksilla voitot voi saada moninkertaisena ja ilmaiskierrosten aikana on mahdollisuus saada lisää ilmaiskierroksia, jos Järven neito -symboleita ilmestyy uudelleen minimissään 3 kappaletta.

Avalon pelissä on olemassa myös kaksi erilaista Wild -symbolia. Toinen Avalon slotin Wild -symboli liittyy scatter -symboleilla saataviin ilmaiskierroksiin, sillä tämän Wild -symbolin ilmestyessä ilmaiskierrosten aikana, korvaa se minkä tahansa muun symbolin paitsi scatterit. Tämä ilmaiskierroksilla mahdollisesti ilmaantuva Wild -symboli on kultainen aarrearkku. Toinen pelin Wild -symboli on ulkonäöltään Avalon saari, ja tämä Wild voi ilmestyä tavan pyöräytyksillä. Myös tämä Avalon saari -symboli toimii kuten pelin toinenkin Wild -symboli, eli se korvaa minkä tahansa muun pelissä olevan symbolin scatteria lukuun ottamatta, muodostaakseen pelaajalle mahdollisimman monia voittoisia linjoja.

Avalon teema

Avalon pelin teema paljastuu jo pelin nimessä. Avalon slotissa muun muassa pelisymbolit ja äänitehosteet kaikki yhdessä tukevat hyvin pelin teemaa, ja luovat peliin oikeanlaisen, hieman dramaattisen ja mystisen tunnelman, joka vetää pelaajia slotin ääreen kerta toisensa jälkeen.

Inspiraatio

Avalon videokolikkopeli on saanut inspiraationsa kuningas Arthurin tarinasta, ja siihen yhdistetystä Avalonin saaresta. Avalonin saarta pidetään mystisenä paikkana, johon yhdistetty on myös esimerkiksi Graalin malja. Avalon saari ja sen mystiikka näkyy selkeänä myös tässä saaren mukaan nimetyssä slotissa, kun pelin pelisymboleista löytyy kaikkea Graalin maljasta itse Avalon saareen ja aina kuningas Arthurin kruunuun saakka. Myös pelin taustamusiikki henkii omanlaistaan mystiikkaa, ja pelin bonusominaisuuksissa ilmaiskierroksilla palkitsee kuningas Arthur tarinoistakin tuttu Järven neito.

Tunnelma

Avalon slottipelin tunnelma on käsin kosketeltava, kun heti pelin avattuaan pelaaja alkaa kuulla dramaattista taustamusiikkia, joka henkii entisaikojen mystiikkaa. Avalon slotissa tunnelman kuuluukin olla hieman mystinen, sillä mystinen on juuri oikea sana sille, millaisena Avalon saartakin kuningas Arthurin tarinoissa pidetään. Avalon kolikkopelissä jännittävää tunnelmaa lisäävät bonusominaisuudet, joiden avulla pelaajan on mahdollisuus yrittää tuplata voittonsa tai pelata vaihtoehtoisesti vaikkapa ilmaiskierroksin.

Avalon & pelivalmistaja Microgaming

Avalon on Microgaming pelivalmistajan slottipeli, joka julkaistiin onlinekasinopelaajille jo yli kymmenen vuotta sitten. Yli kymmenen vuoden ajan pelaajat ovat päässeet nauttimaan tästä mystisestä kolikkopelistä ja sen bonusominaisuuksien mahdollistamista suuremmista voitoista. Microgaming loi Avalon slotin aikaan, kun kolikkopelien grafiikat olivat toistaiseksi olleet vielä hyvin hedelmäpelimäisiä. Avalon slottia on myöhemmin kutsuttu grafiikoidensa puolesta jopa yhdeksi kolikkopelien edelläkävijöistä, sillä se oli ulkoasultaan ja tehosteiltaan paljon enemmän nykypäivän kolikkopelejä muistuttava slotti, muihin silloisiin kolikkopeleihin verrattuna.

Microgaming historia

Microgaming kuuluu ansaitusti yksiin nykypäivän suosituimmista pelivalmistajista. Microgaming on jo yli 20 vuotta sitten perustettu pelialan yritys, jonka pelejä on tarjolla ympäri maailmaa. Microgaming ei ole pelkästään videokolikkopelien tuottaja, vaan yritys tarjoaa kaikkea livekasinoista mobiilipeleihin. Microgamingin suosituimpiin kasinotuotteisiin lukeutuvat sen jättisuuria summia tarjoavat jackpotpelit, sekä huipputeknologian avulla luodut videokolikkopelit, joiden tehosteet ovat yksiä maailman parhaimmista.

Microgaming & mobiililaitteet

Microgaming ei ole tyytynyt tarjoamaan onlinemaailmassa pelaavalle kasinopelikansalle ainoastaan tietokoneella pelattavia kasinopelejä, vaan yritys on pyrkinyt miellyttämään myös mobiilipelaajia parhaalla mahdollisella tavalla. Microgaming onkin yksi parhaimmin peleistään mobiiliversioita tarjoavia pelivalmistajia, jonka mobiilipelit ovat myös mobiililaitteille optimoinniltaan huippuluokkaa. Microgaming pelivalmistajan kaikki peliuutuudet ovat automaattisesti tarjolla myös älypuhelimilla ja tablet-laitteilla, mutta yritys on onnistunut luomaan vanhemmistakin peliteoksistaan todella kattavasti mobiililaitteille sopivia versioita; tästä hyvänä esimerkkinä Avalon.

Avalon vs. Avalon II

Microgaming pelituottajan Avalon slotti nousi välittömästi julkaisunsa jälkeen yli vuosikymmen sitten suureen suosioon erinomaisten grafiikoidensa ja mystisen teemansa ansiosta. Avalonin menestystarina on johtanut siihen, että pelivalmistaja päätti tehdä pelistä version numero kaksi, Avalon II. Avalon ja Avalon II ovat toisaalta toistensa kanssa hyvin samanlaisia, toisaalta hyvin erilaisia, ja se, kumpi kullekin pelaajalle sopii paremmin, riippuu hyvin paljon pelaajan omista mieltymyksistä.

Avalon oli aikanaan edelläkävijä ja sen graafiset- sekä bonusominaisuudet houkuttelivat pelaajaa kuin pelaajaa. Avalon II onkin keskittynyt kehittämään edeltäjänsä parhaimpia ominaisuuksia entisestään; se nimittäin on ensimmäistä Avalonia vieläkin visuaalisempi, ja pelin bonusominaisuudet ovat vertaansa vailla. Avalon II pelin sääntöjen ja bonusominaisuuksien opettelemiseen tarvitsee aivan toden teolla keskittyä, kun tarjolla ei ole enää pelkästään ilmaiskierroksia ja Wild -symboleita, vaan pelaaja pääsee toden teolla tekemään erilaisia bonustoimintoihin liittyviä valintoja ja hyppäämään jopa minipeliin.

Vaikka Avalon ja Avalon II pelit muistuttavat hyvin suuresti toisiaan, on niiden suurimmat erot juuri pelien monimuotoisuudessa ja nykyaikaisuudessa. Avalon houkutti pelaajia aikanaan silloin monipuolisina pidettävien bonusominaisuuksien vuoksi, kun nykypäivänä pelin erikoisominaisuudet Avalon II slottiin verrattuna ovat hyvin minimaaliset. Sama pätee pelin graafisiin ominaisuuksiin; kymmenen vuotta sitten Avalon hurmasi huippulaadukkailla visuaalisilla ominaisuuksillaan, kun nykyisin peli kuuluu keskivertojen kolikkopelien kastiin tämän seikkansa puolesta. Onko sitten edes enää mietittävää, kumman pelin pariin siirtyä?

Itseasiassa tähän voidaan vastata, että kyllä on. Vaikka Avalon II voi vaikuttaa ylivoimaiselta verrattuna sen iäkkääseen edeltäjään, ei tämä monien pelaajien mielestä pidä paikkaansa. Alkuperäisen Avalon slotin kannattajat vannovatkin pelin yksinkertaisuuden nimiin. Alkuperäisen Avalon kolikkopelin suosio vielä tänäkin vuonna 2017 selittyykin sillä, että vaikka nykypäivän mittapuulla se tarjoaa bonusominaisuuksia niukasti, on pelin ymmärtäminen tästä syystä juuri todella helppoa. Avalon on siis rento ja helppo vaihtoehto tällaista pelaamista kaipaaville, kun taas Avalon II sopii paremmin pelaajille, jotka pitävät nimenomaan hyvin moderneista videokolikkopeleistä todella monipuolisine bonusominaisuuksineen.

Avalon yhteenveto

Avalon on Microgaming pelituottajan slottipeli, joka nousi suureen suosioon jo kymmenen vuotta sitten. Avalon slotissa ollaan kuningas Arthurin tarinoistakin tutuissa mystisen Avalonin saareen luomissa jännittävissä tunnelmissa, ja pelin pelisymboleina nähdäänkin kaikkea aina kuninkaan kruunusta Järven neitoon, Graalin maljaan sekä tietenkin Avalonin saareen saakka. Avalon slottipelissä on viisi kolmen rivin rullaa ja 20 voittolinjaa, ja pelaaja pääsee vaikuttamaan panostukseensa valitsemalla erikseen niin kolikon arvon, kolikoiden määrän, kuin panostuslinjatkin. Myös automaattipyöräytysten mahdollisuus Avalon slotissa on olemassa.

Avalon pelin suosio perustui aikanaan sen aikaansa edellä oleviin graafisiin ominaisuuksiin sekä monipuolisiin bonustoimintoihin, kun nykypäivänä peli jaksaa edelleen houkuttaa, mutta alkuaikojensa sijaan yksinkertaisuutensa vuoksi. Avalon slotin bonusominaisuuksiin kuuluvat kaikki kolikkopelien perinteisimmät toiminnot, kuten tuplaus, Wild -symbolit, sekä ilmaiskierrokset. Tuplauksella nimensä mukaisesti onnekkaimmat pelaajat pystyvät tavoittelemaan voittonsa tuplaamista tai jopa nelinkertaistamista, Wild -symbolit korvaavat mitkä tahansa muut paitsi scatter -symbolit, ja scatter -symbolit puolestaan tuovat pelaajille ilmaiskierroksia. Avalon pelillä on olemassa myös modernimpi kakkososa, Avalon II, ja se kummasta pelistä pitää enemmän, riippuu täysin pelaajan omista mieltymyksistä.

Plussat

+ Edelläkävijä aikanaan

+ Hyvät grafiikat ikäisekseen

+ Bonusominaisuudet

+ Teeman mystiikka

Miinukset

– Iäkäs slotti