Arabian Nights

Arabian Nights

Arabian Nights on NetEntin valmistama, jättipotin sisältävä slotti. Nimensä mukaisesti peli sijoittuu itämaiseen yöhön. Pelin kuvituksena toimivat esimerkiksi sapeli, kameli, taikalamppu, itämainen mies ja teltta. Kuvituksen lisäksi musiikki luo peliin öisen tunnelman. Kyseessä on viihdyttävä ja rauhallinen peli, jonka avulla voi ajoittain rikastua jopa miljoonilla euroilla.

Yleistä pelistä

Arabian Nightsissa on viisi pyörivää rullaa ja 10 voittolinjaa. Voittolinjoja voi valita niin monta kuin haluaa. Jokaisesta voittolinjasta on maksettava erikseen, mutta kannattaa muistaa, että voiton todennäköisyys on sitä suurempi, mitä useampi voittolinja on valittuna.

Pelin jättipotin koko vaihtelee. Toisinaan se saattaa olla melko pienikin verrattuna moniin muihin jättipottipeleihin, mutta Arabian Nightsista on voitettu myös useita miljoonia euroja! Jos jättipottia ei oteta huomioon, niin pelin suurin voitto on 2000 kolikkoa. Tämän voiton lopullinen suuruus riippuu siitä, minkä arvon pelaaja on kolikolle määrittänyt. Kolikon arvo vaikuttaa myös panoksiin. Ennen pelin aloittamista kannattaakin pohtia sitä, haluaako pelata pienillä kolikoilla, jolloin tappiot, mutta samoin voitot, jäävät pieniksi, vai arvostaako pieniä tappioita enemmän isoja voittoja, joihin pääsee käsiksi isoilla kolikoilla pelattaessa. Monen muun slotin tavoin voitot maksetaan silloin, kun voittoyhdistelmä muodostuu vasemmalta oikealle. Oikealta vasemmalle muodostuvista yhdistelmistä ei siis tässä pelissä ole iloa. Arabian Nightsin palautusprosentti on 95,20%. Palautusprosentti kertoo siitä, kuinka suuri osa peliin panostetusta rahasta palautuu aikojen saatossa pelaajille erisuuruisina voittoina.

Pelin erikoisominaisuudet

Arabian Nightsissa on mahdollista pelata muista sloteista tuttuja ilmaiskierroksia. Lisäksi mukana on villejä symboleita. Bonuspelejä ei tässä pelissä ole. Sen sijaan pienet animaatiot voittoyhdistelmien yhteydessä elävöittävät peliä mukavasti.

Ilmaiskierrokset avautuvat, kun scattereina toimivia taikalamppusymboleita pysähtyy näytölle samanaikaisesti vähintään kolme. Ilmaiskierroksia saa kerralla 15 kappaletta. Ilmaiskierroksilla voitetut summat triplataan. Triplaus ei kuitenkaan koske jättipottivoittoja.

Itämaisen miehen kuva toimii pelin villinä symbolina. Se voi toimia kaikkina voittoyhdistelmien symboleina. Villien symbolien avulla saadut voitot tuplataan. Tuplaus ei kuitenkaa koske niitä voittoja, jotka on saatu pelkillä villeillä symboleilla. Pelin jättipotin voittaa silloin, kun ruudulle pysähtyy peräkkäin viisi villiä symbolia.

Pelissä on myös maksimipanoksen mahdollistava nappula. Se valitsee automaattisesti kaikki voittolinjat seuraavan pelikierroksen ajaksi. Nappula myös käynnistää automaattisesti seuraavan pelikierroksen.

Missä pelata?

Arabian Nights löytyy useilta nettikasinoilta. Siihen voikin tutustua NetEntin pelejä tarjoavilla kasinoilla. Niiden lisäksi peliä voi kokeilla ilmaiseksi NetEntin omilla nettisivuilla. Monet kasinot tarjoavat mahdollisuuden kokeilla kasinon pelejä ilmaiseksi. Näillä ilmaiskokeiluilla ei kuitenkaan pääse käsiksi pelin mahtaviin voittoihin. Jos mielii voittaa jotakin Arabian Nightsista, mutta ei halua panostaa peliin omaa rahaa, kannattaa hyödyntää kasinoiden bonuksina tarjoamia ilmaiskierroksia ja ilmaista pelirahaa. Arabian Nights on ehdottomasti tutustumisen arvoinen peli, etenkin, jos etsii viihdyttävää, mutta hieman rauhallisempaa peliä, ja toivoo siinä sivussa rikastuvansa ehkä tuntuvastikin.

Arabian Nightsista ei ainakaan toistaiseksi ole saatavilla mobiiliversiota. NetEnt kuitenkin laajentaa jatkuvasti mobiilipelivalikoimaansa, joten jää nähtäväksi, voiko Arabian Nightsia jatkossa pelata älypuhelimella tai tabletilla.

Arabian Nights

Yhdeksi NetEntin suosituimmaksi peliksi noussut Arabian Nights vie pelaajan itämaisen mystiikan maailmaan, tuhannen ja yhden yön tarinoiden matkaan. Aihe on tuttu monesta muustakin pelistä, mutta juurikin Arabian Nights on osoittautunut näistä peleistä ehkä tarunhohtoisimmaksi niin tunnelmaltaan, kuin voitoiltaankin. Eikä ihme, sillä pelin progressiivinen jättipotti onkin yksi pelimaailman suurimmista.

Arabian Nights on peli, jota ei ole vaikeaa löytää ilmaisversionakaan. Leikkirahalla tutustuminen on hyvä ja täysin riskitön vaihtoehto myös tähän peliin, sillä jonkin verran erikoistoimintoja Arabian Nights kätkee taianomaiseen maailmaansa. Leikkirahalla saadut voitot tosin ovat myös leikkirahaa, joten jättipottia tavoitellakseen pelaajan on liityttävä jollekin nettikasinolle, jonka valikoimaan Arabian Nights kuuluu.

Näitä kasinoita on netti täynnä, ja valinnanvaraa löytyy enemmän kuin runsaasti. Uusia pelaajia kasinot houkuttelevat liittymään asiakkaikseen tarjouksilla, jotka ovat sisällöltään aika samankaltaisia, mutta määriltään hyvinkin poikkeavia. Tarjouksiin liittyy yleensä ilmaiskierrokset, ja talletusbonukset. Ilmaiskierroksien määrä vaihtelee riippuen kasinosta. Niiden saamiseen riittää yleensä pelkkä rekisteröityminen, joten voittaa voi ilman rahallista panostustakin. Ilmaiskierrokset yleensä kelpaavat tiettyihin ennalta määrättyihin peleihin. Talletusbonukset pelaaja sen sijaan voi käyttää mihin peleihin tahtoo. Bonuksen saa, kun pelaaja ensimmäistä kertaa siirtää rahaa pelitilille. Bonuksen määrä vaihtelee kasinokohtaisesti, ja toiset antavat isompia bonuksia kuin toiset. Kasinoiden bonuksia kannattaakin vertailla keskenään, ja liittyä sinne mistä sitä eniten saa. Näin pelaaja voi jopa moninkertaistaa summan, jonka tallettaa pelitililleen.

Kasinon säännöt kannattaa lukea läpi, sillä sieltä löytyy myös tietoa kierrätysvaatimuksista, jotka liittyvät bonuksilla ja ilmaiskierroksilla saatuihin voittoihin.

Itse pelissä on kymmenen voittolinjaa, ja viisi kiekkoa. Voittolinjoja voi panostaa vain ja ainoastaan yhdellä tavalla; linjakohtainen panos on 0,5 euroa. Joten viidellä eurolla voi pyöräyttää kaikkia linjoja yhden kerran. Pieniin voittoihin pääsee kahdella, tai kolmella samanlaisella symbolilla riippuen täysin symbolista. Koristeelliset 9, 10, J, Q, K, sekä kameli antavat voiton kolmen samanlaisen yhdistelmällä, ja hattu, teltta, jalkineet, ja sapeli antavat voiton kahdella samanlaisella. Voittomahdollisuuksia lisäämässä ovat myös Scatter – symbolina toimiva taikalamppu, sekä Wild – symboli. Peruspelin suurin voitto tuleekin viiden Wildin ilmestyessä aktiiviselle voittolinjalle, ja linjasta riippuen samalla yhdistelmällä voi voittaa progressiivisen jättipotin, joka nousee miljoonaluokkaan.

Scatterit antavat voittoja, joiden lisäksi vähintään kolmella Scatterilla pääsee pelaamaan ilmaiskierroksia. Ilmaiskierroksilla voitot tulevat kolminkertaisina poislukien progressiivinen jättipotti, joten isoihin summiin on mahdollisuus myös ilmaiskierrosten aikana.

Wild toimii luonnollisesti symbolina, joka tarkoittaa mitä tahansa symbolia voittolinjalla. Wildien avulla saadut voitot Arabian Nights maksaa kaksinkertaisina.

Erillistä bonuspeliä Arabian Nightsissa ei ole, joskaan se ei sellaista edes kaipaa.

Todella merkillistä on se, että Arabian Nightsin pelaaminen onnistuu ainakin vielä pelkästään kotikoneella. Minkäänlaista mobiiliversiota pelistä ei siis ole olemassa, vaikka peli on yksi NetEntin suosituimpia. Mobiilipelaamisen suosio on noussut valtavaksi älylaitteiden tullessa yhä yleisemmiksi myös pelaajien keskuudessa. Pelitalot ovatkin vastanneet kovaan kysyntään julkaisemalla peleistään puhelimelle tai tabletille erikseen ladattavia ja asennettavia sovelluksia. Myös kasinot ovat alkaneet tekemään sivuistaan kevyempiä versioita, joiden pelivalikoima on hieman suppeampi kuin perussivustolla.

Palautusprosentti Arabian Nightsissa on jaoteltu kolmeen eri lukemaan. Ilman Jackpottia pelattaessa lukema on 90,6. Kun pelissä on mukana paikallinen Jackpot, lukema nousee 96,6 prosenttiin. Kun pelissä on mukana kansainvälinen Jackpot, lukema on puolestaan 95,2 prosenttia. Palautusprosentti kertoo siis paljonko pelaajien sijoittamista rahoista tulee takaisin pelaajille voittoina, ja voisi kuvitella, että suurin osa pelaajien sijoituksista menee tässä tapauksessa jättipotteihin.

Arabian Nightsiin kannattaa tutustua etukäteen leikkirahan turvin, että se avautuu pelaajalle kunnolla. Kasinobonusten etsimiseen käytetty aika maksaa takuulla itsensä takaisin paksumpana pelikassana. Pelaamista varten on hyvä laatia sellainen budjetti, jonka pystyy myöskin häviämään ilman ongelmia. Näin pelaaminen pysyy hanskassa, eikä siitä pääse tulemaan ongelmia. Panostamisesta ei juurikaan voi sanoa mitään, sillä Arabian Nightsissa vaihtoehtoja panostamiseen ei juurikaan ole. Jos haluaa pelata kaikilla linjoilla, on oltava maksimipanos.

Kaiken kaikkiaan Arabian Nights vaikuttaa olevan maineensa veroinen. Peli ei ole liian hankala oppia, ja sen tunnelma kyllä koukuttaa ja vie mukanaan taianomaiseen maailmaansa. Grafiikka ja äänimaailma tukevat toisiaan luoden pelikokemukseen mystisen tunnelman. Jännitystä ei myöskään puutu, siitä pitää megalomaanisiin mittasuhteisiin kasvava progressiivinen jättipotti.